keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Leuanveto

Eräänä päivänä päätin opetella vetämään leukoja. Se on laji jota en koskaan ole osannut.
Kuvittelin ettei se ole sujunut siksi että mulla on ollut liikaa painoa kunnes tajusin että se ei ole sujunut koska mulla ei ole ollut tarpeeksi voimaa EIKÄ oikeaa tekniikkaa. 
Joten tuumasta toimeen!

Pikainen googlaus kertoi että tämänkin taidon voi oppia, esimerkiksi Täällä hyvä linkki aiheesta.

Aloitin harjoittelun roikkumisella. Koska olen malttamaton tein samalla harjoituksia alastulon kanssa eli nostin itseni yläasennossa tuolin avulla->jalat irti tuolista ja hidas alastulo ja toistelin niin monta kertaa kuin jaksoin. Eli en kovin montaa :D
Viikon verran tein tätä päivittäin 2-10minuuttia ja viikolla kaksi kokeilin mitä tapahtuu kun kokeilee ihan oikeasti mitä osaan jo. 
No nousin vähän ylemmäs.
Jatkoin harjoittelua päivittäin ja aina tangon ohi kulkiessani kokeilin ihan ohimennen vetää leuan.
Neljä viikkoa ja päivä kunnes hupsista vaan! I did it! 
Ja kyllä se menee edelleenkin! Välillä on päiviä jolloin se onnistuu aamulla muttei illalla mutta 99.7% kerroista onnistuu.


Voittajaolo! Todellakin!

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Yksin

Puolivuotta meni ja hurahti PTn kanssa ja nyt olen taas yksin. 
Puolivuotta oli hyvä aika, paljon parempi kuin aluksi suunniteltu 3kuukautta. Nyt puolenvälin jälkeen aivot on oikeassa moodissa, tätä tehdään nyt loppuelämää varten -ei kesää varten. 

Pt tuuppasi minut hyvään vauhtiin, kiloja karisi 17(!!!) ja kunto koheni huomattavasti. Punnerruksia meni aluksi 8kappaletta "naisten tyylillä" ja nyt "miesten tyylillä" menee 12. Jotain lihaserottuvuutta on jo havaittavissa. 

Juoksukuntokin on kasvanut kohisten! Ajatelkaa, ennen pk-lenkit meni 8.20-8.40min/km vauhdilla, nyt 7.20min/km taisi olla viimeisen pk-lenkin vauhti. Hidastahan se on edelleen mutta edistys on mielestäni hurja! Jostain kieroutuneesta päähänpistosta ollaan lähdössä ottamaan revanssi (ilman nestehukkaa ja hellettä, kiitos!) puolikkaalle nyt keväällä.

Olen myös aloittanut opiskelun, isona minusta tulee lähihoitaja. Viimeinen tavoite on Valmistua kätilöksi mutta tässä elämäntilanteessa ( 7lasta joista vanhin 10v) koen tämän opiskelun järkevänä. Meidän ryhmän opiskelu tapahtuu iltaisin, kaksi iltaa viikossa sekä joka toinen lauantai ollaan aamupäivä koulussa. Todella paljon etäopiskelua mikä sopii minulle. Juuri nyt ollaan syvällä anatomiassa ja fysiologiassa, mitokondriot, solulimat ja thoraxit pyörii mielessä.

Tässä tämä näin koosteena, nyt ahkeroidun tämänkin blogin kanssa, lupaan!