sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Auttaako itku kun ylipainoinen juoksee?

 Niin, siinäpä se.
Kun tavoitteena on juosta (hölkätä) Tampereella elokuun lopussa puolimaraton.


Painoa on sen 10kiloa liikaa, pituutta sen verran että 160cm tulee kun oikein ryhdissä seisoo.

Tykkään hölkätä, olen tehnyt sitä nyt 1.5vuotta, siinä samassa ajassa on tosin laskettuna kuopuksemme raskausaika jolloin enimmäkseen kävelin. 
Mutta jotain kertonee se että "juoksu" vauhtini on pitkällä hitaalla lenkillä 8.30min/km ja reippaasti olen koittanut juosta nyt 4-4.5km lenkkejä joissa keskinopeus on 7.2-7.5min/km


Sen lisäksi että painoa on liikaa, nopeutta on liian vähän. Järjellä ajateltuna kun ensimmäistä vähentää niin toinen lisääntyy. Hope so! Noh, kun tavoitteena on panostaa juoksuun niin pakko sitä on myös katsoa mitä suuhunsa laittaa.

Olen juossut tavoitteellisesti nyt kolme viikkoa. Nyt on maanantai ja starttaa viikko 4. Viikko 3 meni penkin alle koska vietin viikosta 78.5% sairaalassa kuopuksen kanssa joten viikko 4 onkin viikko 3 sisällöltään mutta numerona viikko 4. Oliko sekavaa? Oli. Juoksuohjelma on 12viikkoinen mutta sovellan sitä niin että minulla on kolme viikkoa jolloin kertaan jonkin viikon ohjelman, täten ohjelmasta tulee 15 viikkoinen ja se päättyy ensimmäiseen juoksutapahtumaan!

Tavoite on 11viikon kuluttua oleva Tampere maraton jossa juoksen elämäni ensimmäisen puolikkaan. Tavoitteena on juosta matka niin etten ole viimeinen.
Siinä on tavoitetta kerrakseen, oikeasti. 
No on mulla pieni aikatavoitekin mutta se olisi typerää kirjoittaa tähän koska olen oikeasti aika skeptinen senKIN suhteen.

Juoksua on tarkoitus tehdä kolmesti viikossa ja siihen pääkle pari kertaa jotain muuta kuten pyöräilyä tai uintia. Tai kävelyä.
Yksi juoksu on lyhyt ja nopea
Toinen juoksu juostaan joko ripeähkösti tai intervallityylisesti. 
Kolmas on piiiitkä ja hidas. Olen nyt pitkässä. Piiiitkään on vielä matkaa.

Varusteet. Oo varusteet!
Mä haluaisin olla varusteurheilija mutta ku en oo. 
Mä tykkään ostella vaatteita lapsille mutta silloin kun itselle pitäisi jotain ostaa alan nuukailla.
Kengät on kyllä ihanat ja just hyvät mun jalkaan! Näissä kävi tuuri sillä ne on Elloksen kengät, alesta ja niin hyvät just mulle!
Sellainen juomavyö pitäisi löytää kunnollinen, mulla on Prismasta ostettu vyö jossa on 2kpl 0.25l pulloa ja kummankin korkki falskaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti